Kiusaamisväkivallan aiheuttama epävarmuus

Mitä vanhempi voi tehdä, jotta kiusaamisväkivalta ei jatkuisi?

Kiusaamisesta puhutaan usein liian kevyesti. Sana voi kuulostaa arkiselta, jopa lapsuuteen kuuluvalta nahistelulta. Mutta silloin kun lapsi joutuu toistuvasti nöyryytetyksi, ulkopuolelle suljetuksi, pelotelluksi, uhkailluksi tai pahoinpidellyksi, kyse ei ole enää “kiusaamisesta”. Kyse on kiusaamisväkivallasta.

Kohtauksia epävarmuuden näyttämöllä -podcastin jaksossa Riina Law kertoo vanhemmuudesta tilanteessa, jossa omia lapsia ei ole pystynyt suojelemaan kiusaamisväkivallalta, vaikka on tehnyt kaiken mahdollisen. Hänen perheensä elämästä tuli vuosien mittainen taistelu lasten turvallisuuden, avun ja oikeudenmukaisuuden puolesta.

Jakson tärkein viesti koululaisen vanhemmalle on tämä: kiusaamisväkivalta ei ole vain koulun ongelma, yhden perheen kriisi tai lasten välinen asia. Se on koko aikuisten yhteisön vastuulla.

Kiusaamisväkivalta kuuluu meille kaikille

Vanhempana voi olla houkuttelevaa ajatella, että tämä ei koske meitä. Että oma lapsi ei kiusaa. Että oma lapsi ei joudu kohteeksi. Mutta jokainen lapsi on osa yhteisöä. Jokainen lapsi näkee, kuulee, osallistuu, vaikenee, puolustaa tai oppii jotakin siitä, miten aikuiset toimivat silloin, kun jonkun rajoja rikotaan.

Siksi kiusaamisväkivallan ehkäiseminen alkaa jo paljon ennen kuin mitään näkyvää tapahtuu. Se alkaa siitä, millaista puhetta kotona hyväksytään. Miten muista ihmisistä puhutaan. Miten lapselle opetetaan valtaa, vastuuta, erilaisuutta, empatiaa ja rajoja.

Riina käyttää jaksossa ajatusta vanhemmista arvojohtajina. Lapsi ei opi arvoja vain juhlapuheista. Hän oppii niistä hetkistä, joissa aikuinen joko katsoo kohti tai katsoo pois.

Myös kiusaavan lapsen vanhempi tarvitsee apua

Yksi jakson pysäyttävimmistä viesteistä on Riinan sanat vanhemmille, joiden lapsi kiusaa: hakekaa apua.

Se ei ole syytös, vaan kutsu vastuuseen. Lapsi, joka käyttäytyy rikkovasti, tarvitsee rajoja, mutta myös aikuisen, joka ei hylkää häntä. Kiusaamisväkivaltaan puuttuminen ei tarkoita lapsen leimaamista pahaksi. Se tarkoittaa, että aikuiset ottavat vakavasti sen, että lapsen toiminta satuttaa muita ja että myös tämä lapsi tarvitsee apua oppiakseen toisenlaisen tavan olla yhteisössä.

Lasta ei auta se, että hänen tekojaan vähätellään. Uhria ei auta se, että hänen kokemustaan selitellään pois. Yhteisöä ei auta se, että aikuiset vetäytyvät poteroihin.

Uhrin perhettä ei saa jättää yksin

Jakso tekee näkyväksi myös sen, miten yksin kiusaamisväkivallan kohteeksi joutuneen lapsen vanhempi voi jäädä. Vanhempi joutuu selvittämään, vaatimaan, kirjaamaan, kokoamaan verkostoja ja pitämään lapsensa puolta tilanteessa, jossa hänen pitäisi saada olla ensisijaisesti äiti tai isä.

Tämä on kohtuutonta.

Koulun, kodin, lastensuojelun, terveydenhuollon ja muiden viranomaisten pitäisi pystyä toimimaan yhdessä niin, ettei vastuu jää yhden uupuneen vanhemman kannettavaksi. Kun lapsen turvallisuus on uhattuna, ei riitä, että todetaan tilanteen olevan monimutkainen. Sen jälkeen pitää kysyä: mitä tehdään, kuka tekee, milloin tehdään ja miten varmistetaan, että lapsi on turvassa?

Vaikeus ei saa olla syy olla toimimatta.

Digitaalinen maailma tuo väkivallan kotiin asti

Nykyajan kiusaamisväkivalta ei lopu koulun portille. Se voi jatkua puhelimessa, ryhmäkeskusteluissa, peleissä, kuvissa, videoissa ja kommenteissa. Ennen lapsi saattoi edes hetkeksi sulkea kotioven ja päästä turvaan. Nyt väkivalta voi tulla taskussa mukana omaan huoneeseen asti.

Siksi vanhempien on oltava kiinnostuneita myös lasten digitaalisesta elämästä. Ei valvomisen vaan välittämisen vuoksi. Mitä ryhmissä tapahtuu? Ketä suljetaan ulos? Kenestä jaetaan kuvia? Kenen kustannuksella nauretaan?

Aikuinen ei voi johtaa sellaista maailmaa, jota hän ei suostu katsomaan.

Pimeyttä vastaan tarvitaan valoa

Vanhempi voi tehdä paljon, vaikka ei voi ratkaista kaikkea yksin. Hän voi puhua lapsen kanssa siitä, mitä kiusaamisväkivalta on. Hän voi tehdä selväksi, että toisen nöyryyttäminen, uhkailu, ulossulkeminen tai pelottelu ei ole koskaan harmitonta läppää. Hän voi uskoa lasta, joka kertoo joutuneensa kohteeksi. Hän voi pysähtyä myös silloin, jos oma lapsi on satuttanut toista.

Riina sanoo jaksossa, että pimeyttä vastaan taistellaan valolla. Se ei tarkoita kevyttä positiivisuutta. Se tarkoittaa, että asioihin tuodaan näkyvyyttä, sanoja, vastuuta ja toimintaa.

Kiusaamisväkivalta ei lopu yhdellä kampanjalla, yhdellä palaverilla tai yhdellä hyvällä aikomuksella. Se vähenee silloin, kun aikuiset päättävät yhdessä, että lapsen turvallisuus on tärkeämpää kuin kiusallinen keskustelu, koulun maine, vanhemman puolustusreaktio tai järjestelmän mukavuus.

Muutos alkaa siitä, että katsomme kohti ja kysymme: mikä on minun vastuuni tässä?

Kuuntele Kohtauksia epävarmuuden näyttämöllä -podcastin jakso, jossa Riina Law kertoo oman perheensä kokemuksesta, omaan lapseen kohdistuneesta kiusaamisväkivallasta ja siitä, miksi vastuu lasten turvallisuudesta kuuluu meille kaikille aikuisille.