Tunne-elämän häiriöt ja riippuvuudet

Kun paha olo etsii helpotusta riippuvuudesta

Riippuvuudesta puhutaan usein vasta silloin, kun seuraukset näkyvät ulospäin. Kun päihteet, lääkkeet, pelaaminen, puhelin, työ tai jokin muu asia alkaa viedä elämästä liikaa tilaa. Kun ihminen ei enää itse ohjaa suhdettaan siihen, vaan suhde alkaa ohjata ihmistä. Mutta riippuvuus ei synny tyhjiössä.

Kohtauksia epävarmuuden näyttämöllä -podcastin jaksossa Jussi Patjas kertoo omasta matkastaan tunne-elämän haavojen, ahdistuneisuuden, päihteiden, lääkeriippuvuuden ja toipumisen läpi. Keskustelu kulkee kohti kysymystä: mitä riippuvuuden alta oikeastaan löytyy ja miten ihminen voi alkaa palata takaisin itseensä?

Riippuvuus voi olla yritys selvitä

Jussi kuvaa lapsuudesta asti mukana kulkenutta epävarmuutta ja perusturvan puutetta. Vanhempien ero, perhedynamiikan muuttuminen ja lapsena koettu sisäinen jännite jäivät kehoon tavalla, jota oli silloin mahdotonta sanoittaa.

Aikuisena nuo vanhat epävarmuudet saattoivat näkyä tilanteissa, jotka ulkopuolelta näyttivät tavallisilta. Tilanne ei ollut välttämättä vaarallinen, mutta sisäisesti se saattoi osua johonkin paljon syvempään. Tämä on tärkeä näkökulma riippuvuuksiin. Joskus ihminen ei reagoi vain tähän hetkeen, vaan koko historiansa läpi. Keho muistaa sellaista, mille mieli ei ole vielä löytänyt sanoja.

Päihde, lääke tai muu riippuvuuden kohde voi silloin alkaa tuntua helpotukselta. Ei siksi, että ihminen haluaisi tuhota elämänsä, vaan siksi, että hän haluaa hetken kestää oman olonsa.

Kun olo tuntuu viimein normaalilta

Jussi kuvaa ensimmäisiä alkoholikokemuksiaan vapauttavina. Kun sisällä oli perusjännitteisyyttä ja varautuneisuutta, alkoholi toi hetkeksi huolettomuuden tunteen. Tuli olo, että ehkä tällaista on olla normaali.

Tässä piilee riippuvuuden koukku. Ihminen ei välttämättä jää kiinni vain aineeseen tai toimintaan, vaan siihen olotilaan, jonka se hetkeksi tuottaa: rauhaan, uneen, helpotukseen tai tunteeseen, että omassa kehossa on siedettävää olla.

Sama mekanismi voi näkyä monessa asiassa: päihteissä, lääkkeissä, puhelimessa, pelaamisessa, somessa, ruoassa, työssä tai suorittamisessa. Jokin alkaa tarjota nopean reitin pois epämukavasta olosta. Vähitellen se vie enemmän aikaa, energiaa ja ajattelua.

Häpeä pitää ongelman piilossa

Riippuvuuteen liittyy usein syvä häpeä. Ihminen voi yrittää peittää ongelmaa, hallita sitä yksin ja vakuutella itselleen, että kyllä minä tämän selätän. Jussi kuvaa salailun taitoa: ulospäin piti pysyä kasassa, vaikka sisällä oli kaaos. Läheisimmät ihmiset näkivät viitteitä, mutta laajemmalta ympäristöltä ongelma pysyi pitkään piilossa.

Jos ihminen palaa yhä uudelleen samaan pisteeseen, tai jos paha olo kasvaa välissä ja jos aine tai toiminta on ainoa keino katkaista sietämätön tila, kyse ei ole enää vain juhlimisesta, rentoutumisesta tai tavasta. Silloin tarvitaan apua.

Toipuminen tarvitsee yhteyttä

Jussin tarinassa apua on löytynyt monesta suunnasta: terapiasta, kirjallisuudesta, kehollisesta työskentelystä, vertaistuesta, Minnesota-hoidosta ja läheisten kanssa jaetusta ymmärryksestä. Ratkaisevaa ei ole ollut yksi taikakeino, vaan vähitellen rakentunut polku.

Erityisen tärkeäksi nousee vertaisuuden merkitys. Kun toinen ihminen sanoo: minä tunnistan tuon, minäkin olen kokenut tuota, siitä voi syntyä turvallinen peili. Ihminen ei olekaan enää yksin, outo tai toivoton.

Myös keho on ollut tärkeä osa toipumista. Ahdistus, häpeä, syyllisyys ja turvattomuus eivät ole vain ajatuksia. Ne tuntuvat kehossa. Toipuminen on myös sitä, että hermosto saa vähitellen oppia: nyt ei ole hätä. Tätä tunnetta voi kestää ilman, että sitä tarvitsee heti lääkitä pois.

Vanhemmuus voi kutsua takaisin elämään

Yksi jakson koskettavimmista teemoista on isyys. Jussi kertoo, miten lapsen syntymä avasi uuden suhteen omaan herkkyyteen, menneisyyteen. Loi näkymän ja tunteen siihen, millainen isä hän haluaa olla.

Lapsi katsoo usein vanhemman läpi. Siksi vanhemman keskeneräisyys voi tuntua raastavalta. Miten olla turvallinen, läsnä oleva ja kannatteleva aikuinen, jos itse tuntee olevansa sisältä hajalla?

Mutta juuri siinä voi syntyä myös muutos. Lapsi voi motivoida katsomaan itseä rehellisemmin. Ei siksi, että vanhemman pitäisi olla täydellinen, vaan siksi, että hän haluaa olla riittävästi turvallinen.  Riittävästi läsnä. Tämän jakson juontaja Sanna ja hänen tyttärensä Kaisa juttelivat tästä aiheesta syvemmin toisessa podcastimme jaksossa.

Aina on toivoa

Jos läheisellä on riippuvuus tai epäilet sitä, älä jää yksin huolesi kanssa. Huolen voi sanoa ilman syyttämistä: “Minä olen huolissani sinusta. En tiedä, miten tämä pitäisi ratkaista, mutta en halua sulkea silmiäni siltä, mitä näen.” Hae apua myös itselle: ammattilaiselta, vertaistuesta, hoitopaikasta tai ihmiseltä, joka ymmärtää riippuvuuksia.

Jussin viesti riippuvuuden kanssa kamppailevalle on täynnä rakkautta ja rohkeutta. Apua on saatavilla. Usein ensimmäinen askel on se, että avaa suunsa johonkin suuntaan. Kertoo yhdelle ihmiselle. Soittaa yhteen paikkaan. Myöntää itselleen, että näin ei voi jatkua.

Toipuminen ei tapahdu hetkessä. Mutta riippuvuuden alta voi löytyä ihminen, joka on ollut pitkään hädässä ja piilossa. Ja kun hän tulee näkyväksi, hän voi alkaa vähitellen palata itseensä ja nähdä kaikki elämän värit sellaisina kuin ne ovat.

Kuuntele Kohtauksia epävarmuuden näyttämöllä -podcastin jakso, jossa Jussi Patjas kertoo tunne-elämän haavoista, riippuvuuksista, päihteettömyydestä, kehollisuudesta, vertaistuen voimasta, isyydestä ja siitä, miten omaa elämää voi alkaa rakentaa uudelleen rehellisyyden, rohkeuden ja rakkauden varaan.