Tekijät

Kohtauksia epävarmuuden näyttämöllä on neljän herkän ja vahvan naisen henkilökohtaisista kokemuksista syntynyt näytelmä.

Tarja Lähdemäki
Tarja Lähdemäki
Käsikirjoittaja
Minna-Riikka Tuohiniitty
Minna-Riikka Tuohiniitty
Käsikirjoittaja
Sanna Laakkio
Sanna Laakkio
Käsikirjoittaja
Susa Saukko
Susa Saukko
Ohjaaja/Tuottaja

Tarja Lähdemäki

Tarja Lähdemäki

Käsikirjoittaja

Olen käynyt elämässäni läpi useamman elämänkriisin ja oppinut, että meistä kukaan ei selviä yksin ja että auttamalla muita auttaa myös itseään. Esikoistyttäreni Milla oli vaikeasti sairas erityislapsi, joka kuoli 4-vuotiaana. Kirjoitin elämästäni Millan äitinä kirjan ”Leijonaemojen tarinat” yhdessä viiden muun erityislapsen äidin ja kasvatuspsykologian professori Kirsti Longan kanssa. Kirjan valmistumisen loppusuoralla perustimme myös Leijonaemot ry:n, jonka tavoitteena oli tukea erityislasten vanhempia raskaassa ja rakkaassa vanhemmuudessaan. Olen tyttäreni lisäksi haudannut vanhempani. Äitini kuoli minulta 7 vuotta julman Alzheimerin taudin riuduttaessa hänen elämänvoimansa vuosi vuodelta. Sairastin vuonna 2011 myös rintasyövän, josta selvisin ja autoin muita sairastuneita sittemmin mm. Rintasyöpäyhdistys – Europa Donna Finland ry:n hallituksessa. 

Näytelmä ”Kohtauksia epävarmuuden näyttämöllä” kummitteli mielessäni vuosia, ennen kuin tartuin toimeen ja olin yhteydessä lahjakkaaseen kirjoittajaan Minna-Riikkaan, jonka tunsin Leijonaemoista. Kysyin Minna-Riikalta voisiko hän ajatella kirjoittavansa kanssani näytelmän, vaikka meillä ei ollut käsikirjoittamiseen mitään muodollista pätevyyttä. Minna-Riikka suostui ja pian sain mukaamme myös Mian, joka kirjoitti näytelmää kanssamme ensimmäiset vuodet. Mia jäi sittemmin pois aktiivikirjoittamisesta ja saimme mukaamme Sannan. Näytelmää on kirjoitettu vuodesta 2020 ja nyt se alkaa olla valmis näyttämölle viemisen vaiheeseen.

Olen päähenkilön tavoin rakentanut elämäni lukuisia kertoja uudelleen ja luullut ymmärtäväni ja hyväksyneeni elämän hallitsemattomuuden, mutta sortunut uudelleen ja uudelleen kontrolliharhaan.  Olen kuvitellut, että tämäkin elämänvaihe on hallittavissa, että tämäkin kriisin voin opetella, tehdä kaiken oikein ja selvitä, kunnes uusi kriisi on räjäyttänyt illuusion uudelleen tuhkaksi. Olen joutunut toteamaan, että elämä on sattumanvaraista ja epävarmaa, emmekä voi hallita sitä tekemällä ”oikein”, suorittamalla sitä oikein. Kukaan ei voi luvata, että mitään ei enää tapahdu. Elämässä ei ole kohtuullisuuspykälää, jonka turvin voisimme uskoa, että mitään pahaa ei koskaan enää tapahtu. Toivo on aina kuitenkin kannatellut ja auttanut minua jatkamaan. Siitä en suostu luopumaan. 

Minna-Riikka Tuohiniitty

Minna-Riikka Tuohiniitty

Käsikirjoittaja

”Hei Minna-Riikka, mikä sun puhelinnumero on? Mulla on yksi idea…”

Eräänä lokakuisena iltana puhelimeni merkkiääni kertoi saapuneesta viestistä.  Tarja oli ollut minulle tuttu useamman vuoden takaa Leijonaemot Ry:n kautta ja hieman salamyhkäisen viestin jälkeen juttelimme puhelimessa. Tarjalla oli ajatus näytelmästä, epävarmuuden keskeltä ja hän tiesi, että olin samaa teemaa pyöritellyt paljon omissa teksteissäni.

Kirjoittaminen on aina ollut lähellä sydäntäni ja erityisesti olen halunnut tutkailla surun, kontrollin ja sen kontrollin menettämisen teemoja. Kun Tarja ehdotti minulle tätä näytelmäprojektia, olin kirjoittanut lähinnä proosaa ja lyriikkaa, mutta ajatus draaman keinojen käyttämisestä oli pyörinyt mielessäni pitkään. Meidän monipolvisen kirjoitusprosessimme aikana olen osallistunut draamakursseille ja tutustunut käsikirjoituksiin, mutta edelleen olen harrastelijana tämän projektin äärellä.

Olen kierrellyt epävarmuuden näyttämöllä vuosia ja niitä ajatuksia olen purkanut lyriikkaan, novelleihin ja hajanaisiin kirjoituksiin, joiden avulla olen yrittänyt jäsentää sekä epävarmuutta että omaa suhdettani kontrolliin. En aina itse tiedä kenelle tarinaani kerron, toiselle ihmiselle, lapselle, jonka myötä tähän tarinaan olen uponnut, suvulleni, vertaisilleni, kohtalolle, jumalille, entisille tai tuleville minuuksille, mutta koen kertovani sitä jollekin.

Sanna Laakkio

Sanna Laakkio

Käsikirjoittaja

Olen tehnyt syväsukellusta itseeni ja elämän epävarmuuteen useita vuosia. Matkani käynnisti toisen tyttöni syntymä vuonna 2008 ja siihen liittyvä voimakas yhteydettömyyden ja rakkaudettomuuden kokemus. Olin kokenut äitiyden jo kertaalleen vuonna 2005 ja tiesin, miltä varaukseton rakkaus omaa lasta kohtaan tuntuu. Toiseen tyttööni koitin herätellä tuloksetta rakkauden tunteita 8kk ajan kaikin mahdollisin tavoin. Lopulta murruin tilanteessa täysin ja se avasi minulle kokemuksen syvästä kohtaamisesta ja näkyväksi tulemisesta. Tästä asti tyttäreni, molemmat heistä, ovat toimineet sieluni peileinä ja elämäni epävarmuuden tasoittajina joka päivä. Antauduin heidän kasvatukselleen ja terveelle kannattelulleen – Varauksettomalle rakkaudelle.

Itsetutkiskelun prosessini on ollut syvää, monitasoista ja melko totaalista. Se on koskettanut minun lisäkseni valtavaa määrää ihmisiä ympärilläni. On ollut pakko hyväksyä muissa ihmisissä heräävä epävarmuus ja pelko seurauksena omasta muutoksestani. Matkani kantava teema on ollut rehellisyys itselle ja rehelliset vuoropuhelut itseni kanssa. Näistä opeista ja oivalluksista on syntynyt myös Rohkeasti rehellinen kirja ja itseilmaisukortit yhdessä Reija Könösen kanssa.

Matkan aikana motokseni on muotoutunut Pikku Myyn lausahdus “Kun kaikki on epävarmaa, kaikki on mahdollista.” Olen oppinut laskeutumaan epävarmuuteen ja rakastamaan sitä. Olen oppinut kunnioittamaan elämän arvaamattomuutta ja sitä, miten ihmeellisellä tavalla meitä usein kannatellaan lähes toivottomilta tuntuvien tilanteiden läpi. Elämän epävarmuus on hyväksyttävä syvästi, vain sitä kautta voimme siitä selvitä. Muiden ihmisten kannattelulle antautuminen on avainasemassa selviytymisessä, että uskallamme kurottaa toisiamme kohti. Olen tuntenut syvää kiitollisuutta, että olen tämän porukan kanssa päässyt synnyttämään tätä näytelmää, jotta ymmärtäisimme syvemmin, että jaamme kaikki yhdessä elämän epävarmuuden. Me myös selviämme siitä yhdessä. 

Susa Saukko

Susa Saukko

Ohjaaja/Tuottaja

Olen teatteritaiteen ammattilainen, jolla on 30 vuoden monipuolinen kokemus näyttämöltä ja taiteen maailmasta. Minulle ihmisen tarina on merkityksellinen ja uskon vahvasti siihen, että teatterin ja taiteen keinoin ihmisen on mahdollista tulla kosketetuksi, olla vuorovaikutuksessa, sekä eheytyä omassa todellisuudessaan. Olen teatteritaiteen maisteri (TEAK 2001). Tällä hetkellä laajennan osaamistani taiteen johtamisen maisteriohjelmassa Turussa (YAMK). Toivon, että herkkyys, rohkeus ja periksiantamattomuus tuovat uusia ulottuvuuksia teoksiini ja pitkäjänteinen ja lujaotteinen tekeminen kantaa siemeniä vielä moneen pöytään. 

Kun luin näytelmää, sydämeni pakahtui. Sen voima, tarina ja syvyys herättivät minussa uskoa ja toivoa – en malttanut odottaa mahdollisuutta päästä mukaan. Tunsin suorastaan janoa olla osa tätä projektia, koska se loi minuun vahvan uskon siihen, että minun ei tarvitse onnistua yksin. Tämä työ tehdään yhdessä, tiiminä. Me olemme yksi vahva kokonaisuus. 

Uskon, että pienetkin askeleet voivat johtaa suuriin muutoksiin, ja työni heijastaa tätä ajatusta. Rakennan esityksiä, jotka tuovat toivoa, voimaa ja syvällistä oivallusta niin minulle kuin muillekin. Minulle läsnäolo, lämpö ja visionäärisyys ovat keskeisiä arvoja, jotka kannattelevat kaikkea tekemistäni. Näiden kautta haluan uudistua ja uudistaa sekä taidetta että kulttuuria eteenpäin. 

Olipa kyseessä muutos, myllerrys tai unelmien tavoittelu, pyrin tuomaan näyttämölle intohimoa ja herkkyyttä, jotka eivät ainoastaan kosketa, vaan myös rohkaisevat katsojia löytämään omat voimavaransa. Näytelmä inspiroi minua olemaan taiteilija, joka on yhteisöllisen toiminnan ja toivon edistäjä. Tiedän, että tiiminä voimme saavuttaa enemmän kuin yksin koskaan.